Kööpenhaminan CPH:DOX:iin lähtee Suomesta kolme elokuvaa, mukana itsensä surutta likoon laittava Samira Elagoz

Pohjoismaiden tärkeisiin dokumenttifestivaaleihin lukeutuva CPH:DOX järjestetään Tanskassa 16.–26. maaliskuuta. Tällä kertaa mukana on kolme pitkää suomalaisdokumenttia.

Niin elokuvassa kuin performanssitaiteessa läpimurtoa tekevän Samira Elagozin elokuva Craigslist Allstars otettiin kansainväliseen kilpailuun. Elina Hirvosen alkuvuonna puhuttanut Kiehumispiste on mukana Power To The People -sarjassa. Tanskalaisen Lars Feldballe Petersenin ohjaama ja suomalaisen Kinocompanyn tuottama The Unforgiven kilpailee F:Act Awards -palkinnosta. Näissä elokuvissa mennään yksityistäkin yksityisemmistä kohtaamisista (Craigslist Allstars) yleisimpään kiistakapulaan (Kiehumispiste).

Craigslist Allstars -elokuvan ohjaaja Samira Elagoz

Samira Elagoz: Craigslist Allstars

Varmaan kotimaassa vielä noteerataan yllätyksenä suomalais-egyptiläinen Samira Elagoz alun perin Karkkilasta (synt. 1989). Elokuvaa Craigslist Allstars (2016) varten hän laittoi tunnetulle Craigslist-ilmoitussivustolle viestin hakien miehiä, joiden luokse voisi mennä kameroineen ja katsoa mitä tapahtuu kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen välillä. Lupaus myös oli, ettei hän poistuttuaan palaa. Mitään ulkopuolista kuvaajaa ei ollut mukana.

Elagozin käyttämät kaupungit olivat hänen asemapaikkansa Amsterdamin lisäksi Berliini ja Tokio. Vastauksia tuli runsaasti. Osa henkilöistä on varsin paljaina. Elokuvassa Taikuriksi nimetyn miehen luona Elagoz viipyi peräti viisi päivää, eikä siinä jarruteltu.

Elagoz teki kaksi lopputyötä kokeellisen koreografian opintoihin Amsterdamissa. Toinen oli tämä elokuva, toinen näyttämöesitys Cock, Cock… Who’s There?, siinäkin aiheena sukupuolidynamiikka. Myös jälkimmäisessä on liikkuvaa kuvaa. Molemmat ovat keränneet Euroopassa ylistäviä arvosteluja. Hyvin pian se huomataan Suomessakin. Toistaiseksi elokuvaa ei ole edes nähty täällä, mutta esitys on nähty.

”Tanssia opiskellessani tajusin pian, etten halunnut tehdä yhtään juttua, jossa tanssijat ovat treenattuja. Halusin, että töissäni on oikeat reaktiot ja kohtaamiset”, Elagoz selittää.

”Minun olisi mentävä etsimään mun niinsanottuja esiintyjiäni ulkopuolelta. Aitoja ihmisiä, jotka hakevat kokemusta, hyväksyntää ja intiimiyttä. Olisi ollut tosi harmi, jos olisin jäänyt vain esitysalalle.”

Niin hän päätyi elokuvamuotoon Craiglist Allstarsissa ja saman materiaalin pohjalta tehdyissä muutamissa esiversioissa. Elagozilla ei ollut mitään editointikokemusta, mutta asenne oli yhtä peloton kuin itse Craigslist-kohtaamisissa.

Craigslist Allstars

”Kuuntelen paljon progerockia. Mars Volta -bändin Omar Rodríguez López sanoi, että hän kokee itsensä elokuvantekijänä, joka tekee musiikkia. Minuun vaikutti ajatus, että pystyy hyödyntämään elokuvan keinoja toisessa genressä, musiikissa. Vastaavasti itse olen saanut elokuviini dramaturgian ja rytmin tajua eniten kuuntelemalla musiikkia.”

”On hyvin taianomaista kohdata toinen ihminen kameran edessä. Kättelyinformaatio sivuutetaan. Projektissa oli loputtoman kiehtovaa se jopa addiktoiva tilanne, että sun pitää tosi nopeasti reagoida asioihin. Jos mun kuvauskohde on hyvin varautunut, minustakin tulee varautunut. Jos hän on villi, menen itsekin mukaan. Otan ohjaajan roolin vasta editointipöydässä.”

Tanssitausta on auttanut käyttämään kameraa omintakeisesti sikäli, että Elagoz liikkuu paljon kameran kanssa tilassa. Kaikesta tästä yhdistyy jotain sellaista, jota ei ole ehkä koskaan tehty.

Viime vuonna Craigslist Allstars pääsi jo Amsterdamin IDFA-dokumenttitapahtumaan.

”Kuului kyllä myös kommentteja elokuvan henkilöistä, että what a bunch of perverts. Sanoin, etten koe noin. En hätkähdä helposti, enkä tuomitse ihmisiä heti kun he tulevat vastaan. Olen ollut aina magneetti sellaisille tyypeille kuin elokuvassa tavattava kitaristi-Steph, kliseinen oman olohuoneensa superstara. He tulevat juttelemaan. Havaitsin sen jo, kun olin monta vuotta siivoojana Meilahden sairaalassa.”

Elagoz luonnehtii Cock, Cock… Who’s There? -esitystä vakavaksi ja aiheeltaan tärkeäksi. Siitä hän ei muuttaisi mitään. Craigslist Allstars -elokuva taas on ”aika kevyt ja hauskakin”. Juuri valmistuneeseen tuoreimpaan lyhytfilmiinsä The Young And The Willing tekijä on käyttänyt Tinder-palvelua.

”Seuraavaksi haluan lähteä kuvaamaan Venäjälle. Tähän asti minulle on ollut tärkeää, että menen paikalle yksin. Mutta ajattelin, että nyt mukana voisi kulkea sidekick.”

Kuten Samira Elagozin festarileffalle sopii, haastattelin häntä Skypellä.

Elina Hirvonen: Kiehumispiste

Kiehumispiste

Viime vuoden kaoottista pakolaiskeskustelua ja mielenosoituksia reportaasimaisesti taltioiva Kiehumispiste (2017) leviää katsojille tavanomaisesta poikkeavaa reittiä. Verkkosivuilta pyytämällä (boilingpoint.fi) saa salasanan dokumentin Vimeo-linkkiin.

”Kuka tahansa voi järjestää näytöksiä missä tahansa. 500 näytöstä meni rikki viime viikolla”, iloitsee ohjaaja Elina Hirvonen (synt. 1975).

”On ollut koulunäytöksiä, ja esimerkiksi Maahanmuuttovirasto on järjestänyt näytöksen työntekijöilleen. Sivulla on myös naapurisovittelun asiantuntijan Miriam Attiaksen video, jossa hän tiiviisti paketoi rakentavan keskustelun palikat.”

”Mouka Filmiä pitää kiittää rohkeudesta. Julkaisimme elokuvan noin, koska halusimme sen toimivan keskustelun avauksena ja tuovan yhteen myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Pyrimme luomaan sellaisia tiloja, joissa pystyy keskustelemaan. Turussa Feministinen puolue järjesti esityksen, jonne tuli Suomi ensin -jengiä ja syntyi ihan hyvää keskustelua.”

Hirvonen tunnetaan parhaiten Finlandia-ehdokkaaksikin nimettynä kirjailijana (Hirvosen kolmesta romaanista ensimmäinen Että hän muistaisi saman, 2005). Jo ennen tuota hän herätti huomiota Palaneen käry -tv-ohjelman vetäjänä, joka rohkeni kysyä valtalehden vastaavalta päätoimittajalta, aikooko tämä erota (sen vuoksi, millä tavoin päälehti oli hyssytellyt Matti Ahde -jupakkaa).

Kiehumispisteen ohjaaja Elina Hirvonen

Hirvonen on kuitenkin valmistunut myös dokumenttiohjaajaksi. Hänen palkittu aiempi työnsä Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa (2007) pureutui sekin siirtolaisuuteen, Afrikasta Espanjan kehnosti palkatuille tomaattiviljelmille pyrkineisiin ihmisiin. Muutaman vuoden Afrikassa asuminen heijastuu voimakkaasti myös Hirvosen romaaneissa.

Hirvonen oli vuosi sitten jo aloittanut Mouka Filmille aivan muun dokumentin kuvaukset, kun päättikin vaihtaa aihetta lennosta. Pakolaiskysymyksessä esiintyi niin paljon ohi puhumista.

”Vuosi on todella lyhyt aika tehdä pitkä dokkari”, Hirvonen sanoo.

”Kävimme asiaan pää edellä kylmään veteen -tyyppisellä metodilla. Ajattelimme heti, että Kiehumispiste tulee ulos vuoden 2017 Docpointissa. Aikaisin myös päätettiin, että viimeiset kuvaukset tehdään itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa.”

Maaliskuun alussa Tampereen elokuvajuhlilla Kiehumispiste lunasti Kirkon mediasäätiön palkinnon. Kansainvälisen festivaaliensi-iltansa se sai samaan aikaan One World -dokumenttifestivaalilla Prahassa.

”Prahassa katsojat vertasivat paljon Suomen tilannetta Tšekin tilanteeseen, vaikka sinne on otettu hyvin vähän turvapaikanhakijoita. Puhutaan maksimissaan muutamista sadoista. Siitä huolimatta Tšekissä on ihan samaa vihanlietsontaa.”

”Miksi tällainen viha kytee ja miksi toiset onnistuvat mobilisoimaan sitä? Meidän poliittiset päättäjämme eivät ole kartalla siinä, miten lohduttomissa ja vihaisissa tunnelmissa osa suomalaisista on.”

Kiehumispisteessä tämä näkyy ehkä hätkähdyttävimmin Forssan osiossa, vastaanottokeskuksen edustalla järjestetyssä hyökkäävässä mielenosoituksessa.

Parhaillaan Elina Hirvonen kirjoittaa kolmeosaista fiktiivistä tv-sarjaa, joka sekin koskee päätöksenteon ongelmakohtia. Sarjan ohjaa Juho Kuosmanen.

”Sarja liittyy koulumaailmaan. Ytimessä on tapaus, jossa pieni lapsi jää auton alle kesken koulupäivän.”

Lars Feldballe Petersen: The Unforgiven

Esad LandžoLars Feldballe Petersen: The Unforgiven

Suomalais-tanskalainen pitkä dokumentti The Unforgiven (2017) käsittelee Bosnian sodassa vanginvartijana toiminutta Esad Landžoa, joka sai raakuuksista viidentoista vuoden vankilatuomion Haagin sotarikostuomioistuimessa. Hän tuli kärsimään tuomiotaan Suomeen. Tänne hän on myös vapauduttuaan jäänyt, Itä-Helsinkiin.

Bosniaan ei näyttänyt olevan palaamista. Silti elokuvan päätepisteessä pakottava sisäinen paine vie Landžon vierailemaan rikosten tapahtumapaikoilla ja pyytämään anteeksiantoa hänen vuokseen kärsineiltä.

Pitkäjänteisen journalistisesti dokumentintekoa lähestyvä Lars Feldballe Petersen (synt. 1966) on kuvannut Landžoa jo aiemmin dokumenttiinsa Missä menee raja? (Hvor går grænsen?, 2005). Tuolloin ohjaaja otti kirjeitse yhteyttä kaikkiin Haagissa tuomittuihin sotarikollisiin. Landžo ainoana vastasi, Kylmäkosken vankilasta Pirkanmaalta.

Vapauduttuaan Landžolla oli hyvin vähän kontakteja ja näköaloja. Siksi hän puolestaan lähestyi ohjaajaa saadakseen kuulijan ongelmilleen. Feldballe Petersen päätti etsiä potentiaalisesti koskettavalle uudelle hankkeelle tuottajaa Suomesta. Ari Matikainen oli vastikään tehnyt dokumentin Venäjän vapain mies (2012), joka kiinnitti tanskalaisen huomion. Matikaisen Kinocompany tarttuikin ehdotukseen. Suuri osa työryhmästä on suomalaista, kuten kuvaaja Jarkko M. Virtanen. Hän on kuvannut myös toisen CPH:DOX:iin lähtijän, Kiehumispisteen.

”Kysymys on siitä, mitä voi antaa anteeksi. Taustalla on 600 vuotta vanhat kaunat serbien, kroaattien ja muslimien välillä. Syvissä vesissä mentiin. Landžon kannatti ehdottomasti tehdä reissu takaisin paikan päälle, mutta asia on silti kaksijakoinen. Helpottaako se vai ei”, Matikainen sanoo.

Matikainen tunsi tuottamansa The Unforgivenin ja itse samaan aikaan ohjaamansa Sodan ja mielenrauhan (2016) olevan toistensa sivuprojekteja. Samoja kysymyksiä piti pohtia.

The Unforgiven -elokuvan tuottaja Ari Matikainen. Kuva: Lasse Lecklin

 

”Sodasta on vain 25 vuotta. Meillähän sodasta on 70 vuotta, ja vieläkin se on pinnassa. The Unforgivenissä asiaa käsitellään niin päin, että Bosnian muslimi menee pyytämään anteeksi. Sitä tulokulmaa ei ole esiintynyt aikaisemmin dokumenteissa. Yleensähän puhutaan serbien sotarikoksista. Loppukädessä sodissa on tietysti todella vähän voittajia.”

Matikainen huomauttaa, että Landžo, vangeille pahamainen ”Zenga”, oli vartijana Čelebićin vankileirillä vain kaksi kuukautta ja siinä ajassa 19-vuotias nuorukainen meni ”sössimään” omankin elämänsä.

Landžon sovituksen kaipuusta ja myös tuoreesta elokuvasta ilmestyi aivan äsken Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä ansiokas artikkeli (3/2017), jonka laati Anu Nousiainen.

Matikainen toimii nykyään dokumentaarisen elokuvan lehtorina Aalto-yliopistossa. Hänen seuraava tuotantorupeamansa kuulostaa todella antoisalta. Matikainen tuottaa dokumentin uuden Viron ensimmäisestä hallituksesta, jonka pääministeri Mart Laar oli ainoastaan 32-vuotias ja muut ministerit alle kolmekymppisiä. Ja valtio piti saada kovassa tahtotilassa toimimaan!

 

Jussi Karjalainen

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s